Halusin lapsen synttäreille jotain raikasta tuhdin suklaakakun ohelle. Muistin, että vähän aikaisemmin olin syönyt kaverin luona Kakkugalleriasta haettua lemon pie-torttua. Se oli niiiin hyvää! Kinuskikissalta löytyi suunnilleen vastaava ohje, jota muuntelin oikeastaan vain ulkomuodon suhteen. Tortun sijasta tein herkullisia leivoksia, jotka paistoin pienissä alumiinivuoissa. Ne onnistuivat todella hienosti ja upposivat synttärivieraisiin kuin veitsi voihin. Alkuperäinen ohje on siis Kinuskikissalta pienin muutoksin.
Pohja:
3 ¼ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
175 g voita tai margariinia
½ dl vettä
Täyte:
2 ¼ dl sokeria
4 rkl vehnäjauhoja
1 ¾ dl vettä
1 dl puristettua sitruunamehua (n. 2 sitruunan mehu)
5 keltuaista
50 g voita
Marenki:
5 valkuaista
1 ¼ dl sokeria
1. Sekoita kulhossa jauhot ja sokeri. Nypi sekaisin voin kanssa.
2. Lisää joukkoon vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
3. Vuoraa voidellut alumiinivuoat (tai vastaavat) taikinalla sekä pohjalta että sivuista. Pohjien päälle voit laittaa painoksi vielä kuivia herneitä, jotta pinta ei lähde kupruilemaan uunissa. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 15 minuuttia tai kunnes leivospohjat ovat saaneet kevyesti väriä.
4. Mittaa täytettä varten sokeri ja vehnäjauhot kattilaan. Sekoita ne keskenään.
5. Lisää vesi ja puristettu sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi.
6. Lisää keltuaiset ja voi.
7. Kuumenna liedellä vispilällä koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa. Jaa heti vuokiin pohjien päälle.
8. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja jatka vatkaamista hetken aikaa.
9. Levitä/pursota marenki leivosten kruunuksi. Laita uuniin n. 5 minuutiksi, kunnes marenki on saanut hieman väriä.
10. Voit koristella valmiit leivokset mintun tai sitruunamelissan lehdillä sekä tuoreilla vadelmilla.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti