Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täytekakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Täytekakut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Tissiäiskakku


Tissiäiset ovat vielä suhteellisen vieras juhla suomalaisessa juhlaperinteessä. Itse olen järkännyt ne kuitenkin jo kolme kertaa. Tissiäisissä juhlitaan imetyksen lopettamista etupäässä naisten kesken (vrt. miesten varpajaiset). Kun on yhdeksän kuukautta kantanut lasta sisällään ja imettänytkin tätä sen jälkeen reilun vuoden, on juhlaan tosiaan syytä. Omissa tissiäisissäni halusin tarjota glamour-tissikakkua, jonka pohjana oli tavallinen levykakkupohja (ohje napattu Kinuskikissalta) ja täytteenä vuoristokarviaisrahkaa. Yli kymmenen hengen bilehileporukkamme ei saanut syötyä kakusta kuin toisen tissin (koska tarjolla oli lisäksi juustokakkua, kuppikakkuja ja leivoksia unohtamatta suolaisia leivonnaisia ja salaatteja), joten sitä riitti pakastimeen asti ihan mukavasti vierasvarakakkua.

Kakkupohja:

10 munaa
4,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
3dl perunajauhoja
vajaa 4tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Tämän joutuu ehkä tekemään kahdessa erässä yleiskoneesta riippuen.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen.
3. Kaada taikina kolmelle leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin keskiosassa kiertoilmalla 180 astetta 6-8 minuuttia tai jokainen pelti erikseen ilman kiertoilmaa 200 astetta 6-8 minuuttia.
4. Kumoa valmiit levyt sokeroidun leivinpaperin päälle heti uunista tultuaan ja poista uunissa ollut leivinpaperi levykakun pohjasta. Jäähdytä kakkulevyt.

Täyte:

4dl kuohukermaa
500g maitorahkaa
1,5 dl sokeria
4-5dl vuoristokarviaisia
2tl vaniljasokeria

1. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahdotuksen loppuvaiheessa.
2. Kääntele joukkoon maitorahka.
3. Muussaa karviaiset sauvasekoittimella sileiksi tai jätä karkeammaksi, jos haluat täytteeseen sattumia. Lisää marjamössö täytteeseen.
4. Mausta vanijasokerilla.

Kakun kokoaminen:

Kostutus 3dl marjamehua

1. Ota kaksi jälkiruoka-astiaa tai muuta rinnan kokoista kippoa, jotka vuoraat muovikelmulla. Leikkaa yhdestä levykakkupohjasta rinnan kokoiset ympyrät, seuraavista vähän pienemmät ja viimeisestä kaikkein pienimmät, jolloin sinulla pitäisi olla kuusi ympyränmuotoista pohjaa, joista kaksi on aina samaa kokoa. Laita pienimmät pohjat kippojen pohjalle, kostuta, laita täytettä ja toista sama kaksi kertaa. Kääri ylimääräiset muovit suojaamaan kakkua ja laita jääkaappiin maustumaan.
2. Muotoile sapluunan avulla tai vapaalla kädellä vatsaosuus kahdesta muusta levystä. Itselläni kerroksia tuli kolme, koska kolmannen pohjan (keskimmäisen) sain koottua kahden pellin jämäpaloista. Kokoa kakku suoraan tarjoiluastialle, koska sitä on vaikea siirtää. Kostuta pohja mehulla, levitä täytettä ja laita toinen levy päälle. Toista. Siirrä jääkaappiin ja anna imeä makua mieluiten seuraavaan päivään.
3. Ota viimeiseksi "rinnat" kipoista ja asettele ne paikoilleen.  Voit leikata terävällä veitsellä kakkupohjaa parempaan muotoon, jos lopputulos ei vaikuta hyvältä.  

Kakun päällystys:

Voikreemi
250g ihonväristä sokerimassaa (kannattaa ostaa valmiina, koska itse voi olla vähän haastavaa saada oikeaa sävyä ainakaan harjoittelematta)
750g valkoista sokeri-/vaahtokarkkimassaa
Elintarvikevärejä
Sokerihelmiä
Kultaista sokeripitsimassaa (tai valkoinen sokeripitsimassa & kultaspray)
Rypsiöljyä kaulintavaiheeseen

Kreemi:

250g voita
2tl vaniljasokeria
8dl tomusokeria (500g)
2rkl vettä

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi valkeaksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
2. Lisää tomusokeri joukkoon vähitellen koko ajan vatkaten.
3. Lisää lopuksi vesi ja jatka vatkaamista vielä hetken aikaa.
4. Levitä jääkaappikylmän kakun päälle ohuelti. Jos kreemi on liian paksua, sulata  mikrossa ihan varovasti muutama sekunti niin, että se notkistuu.
5. Siirrä kakku taas ainakin puoleksi tunniksi jääkaappiin, jotta kreemi kovettuu.
7. Kauli ensin ihonvärinen sokerimassa öljytyllä alustalla, nosta rintojen peitoksi ja tasoittele rypyt pois.
8. Värjää sokerimassa haluamallasi värillä. Erota pienempi osa mekon yläosaa varten sivuun ja kauli suurempi osa ohueksi levyksi öljytyllä alustalla. Siirrä helmaosa esim. alustan tai kaulimen avulla kakun päälle niin, että se peittää "vyötäröstä" alaspäin kaiken ja vähän alustaakin. Tasoittele ja muotoile päällystä mekon näköiseksi.
9. Kauli lopusta värjätystä massasta leveät suorakulmiot rintojen päälle ja muotoile sopivaksi malliksi. Jos omistat kuviokaulimen, voit vaikka kuvioida mekon yläosan sillä.
10. Värjää loppu massasta haluamallasi värillä/väreillä, kauli massa, tee valitsemasi koristeet ja  viimeistele kakku niillä. Saumakohtiin kannattaa laittaa esim. nauhoja, rusetteja tai kukkakoristeita, jotta ne peittyisivät. Tässä olen käyttänyt sokerihelmiä ja sokeripitsimassasta (käyttöohjeet yleensä purkissa) tehtyjä perhosia sekä vyötärönauhaa.



maanantai 18. syyskuuta 2017

Kruunukakku 2-vuotiaalle




Vielä vähän opetteluvaiheessa on tämä "valuvan kakun" tekeminen. Halusin kuitenkin pitää taukoa sokerimassakakuista, joten vaihtelun vuoksi tein toiselle lapselleni 2-vee kakkuun valuvan suklaaganache-päällisen. Täyte on kuitenkin sama kuin Ryhmä Hau- kakussa, koska se on vain yksikertaisesti niin hyvää. NAM! Onneksi tarjoiluja oli niin paljon, että kakkua jäi vähän pakkaseen ja siitä sai nauttia vielä vähän myöhemminkin.


Sokerikakkupohja (24cm:n irtopohjavuokaan):

5 huoneenlämpöistä munaa (245g)
170g sokeria
120g vehnäjauhoja
50g perunajauhoja
0,75tl leivinjauhetta

1. Voitele ja korppujauhoja vuoka. 
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sillä aikaa kun munat vatkautuvat (jos käytät yleiskonetta ja molemmat kätesi ovat vapaat), yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita tasaiseksi.
4. Testaa vaahdon kuohkeutta tekemällä vispilällä kuvioita vaahdon pintaan. Jos kuviot jäävät siihen, munat ovat vatkautuneet tarpeeksi.
5. Laita jauhot siivilään ja sekoita ne vaahtoon vähän kerrallaan varovasti nostellen.
6. Kaada valmis taikina irtopohjavuokaan. Paista uunin alatasolla n. 40 min 175 asteessa.
7. Kokeile kakun kypsyyttä hammastikulla. Jos siihen ei tartu taikinaa, kakku on valmis.
8. Anna jäähtyä ja leikkaa kakku kolmeen kerrokseen.


Täyte:

300g tummaa suklaata
1,25 dl kuumaa vettä
3 rkl kaakaojauhetta
5,25 dl kylmää vispi/kuohukermaa
reilu rkl sokeria
hyppysellinen suolaa

6dl kotimaisia vadelmia (jos käytät ulkomaisia, kiehauta muutama minuutti kattilassa ennen käyttöä)

1. Paloittele suklaa ja sulata joko mikrossa tai vesihauteessa. 
2. Lämmitä vesi kuumaksi ja sekoita kaakaojauheen kanssa tasaiseksi.
3. Vatkaa kerma sokerin ja suolan kanssa pehmeäksi vaahdoksi. 
4. Sekoita kaakao-vesiseos sulaneen suklaan kanssa tasaiseksi. 
5. Lisää 1/3 kermasta suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää myös loput kermasta ja kääntele tasaiseksi lastan avulla varovasti.
6. Mössää vadelmat haarukalla karkeaksi soseeksi.

Kakun kokoaminen:

Kostutukseen 1,5-2dl vadelmamehua

1. Leikkaa jäähtyneet kakkupohjat puoliksi. Voit hyvin leipoa kakkupohjat jo täyttämistä edeltävänä päivänä.
2. Vuoraa toinen kakkuvuoka parilla reilulla palalla kelmua.
3. Pane alin kakkupohja vuoan pohjalle, kostuta pullasudin avulla ja levitä ohut kerros muussattuja vadelmia sen päälle. Kaada vuokaan sitten kolmannes täytemoussesta ja heiluta kakkuvuokaa, jotta moussen pinta tasoittuu. Toista sama kahden seuraavan kerroksen kanssa.
4. Laita tasaisin kakkupohja kanneksi ja kostuta vielä mehulla. Käännä kelmujen päät kakun päälle ja laita jääkaappiin hyytymään useaksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Kreemi:

190g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
6dl mansikkatomusokeria
vajaa teelusikka vaniljasokeria
1,5rkl huoneenlämpöistä maitoa

1. Vaahdota kreemin kaikki ainekset kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän menee aikaa useita minuutteja.
2. Kuorruta jääkaappikylmä kakku huoneenlämpöisellä kreemillä ohuelti.
3. Siirrä kakku jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ja levitä tämän jälkeen toinen kerros voikreemiä mahdollisimman tasaisesti kakun pinnalle.

Suklaaganache:

210g tummaa suklaata
1,75 dl kuohukermaa

1. Paloittele suklaa. 
2. Kuumenna kerma melkein kiehuvaksi, ota liedeltä ja anna jäähtyä aavistuksen verran, sekoita suklaan kanssa. 
3. Anna jähmettyä hetken ja irroita kakku sillä aikaa vuoasta.
4. Levitä ganache varovasti kakun päälle. Tasoita pinta ja anna valua reunojen yli sieltä täältä. 
4. Laita kakku jääkaappiin vielä tunniksi.
5. Koristele sokerimassakoristeilla

Koristeet:

vaahtokarkki-/sokerimassaa
pinkkiä geeliväriä
Elintarvikesprayta (kultainen)

- Tee kukkakoristeet mieluiten vuorokautta ennen koristelua, jotta ne ehtivät kovettua. 
- Kukkamuotit ovat kaikista kätevimpiä etenkin isossa koristemäärässä: värjää massa pinkiksi, kauli alustalle ja ota muotilla kukkia. 
- Kukat kannattaa kovettaa foliosta tehdyllä alustalla. Saat tehtyä siihen helposti pieniä koloja (esim. viinirypäleen avulla, riippuu tietenkin kukan koosta), jonka reunat nostavat kukan terälehtiä ylöspäin ja antavat hieman aidomman tunnelman kakkuun.
- Kukkien keskelle voi liimata pieniä sokerihelmiä sokerivedellä tai elintarvikeliimalla.
- Kirjaimet voi leikata joko itse vapaalla kädellä tai käyttää valmiita muotteja.
- Kruunun tein vapaalla kädellä ja kaulin kuviokaulimella pintaan sydönkuvion. Sen jälkeen laitoin leivinpaperipalan lasin ympärille, liimasin sivut yhteen ja annoin kovettua muutaman päivän. Valmiin kovettuneen kruunun suihkutin kultaisella elintarvikespraylla. Saman tein kirjaimille.




torstai 16. kesäkuuta 2016

Kummitytön Ryhmä Hau-kakku

Ryhmä Hau-kakun tekeminen on ollut ehkä tähän mennessä kaikkein haastavin kakkutoive, jonka olen saanut kunnian tehdä. Eläinhahmojen (tai minkään hahmojen) muotoilu ei ole suurin vahvuuteni, mutta pääasia kuitenkin oli, että lapset tunnistivat kyseisen piirroshahmon:) Ja näinhän sitä tietysti pääsee itsekin harjoittelemaan vähän erilaisia juttuja. Vadelmakakkupohja on tehty Emma Iivanaisen ohjeella ja väliin laitoin suklaamoussea sekä muussattuja pakastevadelmia. Oikein hyvää tuli!

Pohja:

6dl vehnäjauhoja
3,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
4 kananmunaa
3dl huoneenlämpöistä maitoa
1,5dl rypsiöljyä
4dl vadelmia

1. Voitele ja korppujauhota kaksi halkaisijaltaan 22-24cm:n kokoista irtopohjavuokaa.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Sekoita toisessa kulhossa keskenään loput aineet vadelmia lukuunottamatta.
4. Lisää nesteeseen kuivat aineet siivilän avulla. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista.
5. Kääntele joukkoon lopuksi vadelmat.
6. Kaada taikinaa yhtä paljon molempiin vuokiin ja työnnä 175-asteiseen uuniin keskitasolle n. 45-50 minuutin ajaksi (tai siksi aikaa, kunnes testitikkuun ei tartu enää juuri mitään).
7. Jäähdytä kakkuja vuoissa noin viisi minuuttia, jonka jälkeen ne kannattaa kuivumisen estämiseksi kumota ritilän päälle jäähtymään. Päällystä kelmulla.

Täyte:

300g tummaa suklaata
1,25 dl kuumaa vettä
3rkl kaakaojauhetta
5,25 dl kylmää vispi/kuohukermaa
reilu rkl sokeria
hyppysellinen suolaa

6dl kotimaisia vadelmia

1.  Paloittele suklaa ja sulata joko mikrossa tai vesihauteessa. 
2. Lämmitä vesi kuumaksi ja sekoita kaakaojauheen kanssa tasaiseksi.
3. Vatkaa kerma sokerin ja suolan kanssa pehmeäksi vaahdoksi. 
4. Sekoita kaakao-vesiseos sulaneen suklaan kanssa tasaiseksi. 
5. Lisää 1/3 kermasta suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää myös loput kermasta ja kääntele tasaiseksi lastan avulla varovasti.
6. Mössää vadelmat haarukalla karkeaksi soseeksi.

Kakun kokoaminen:

Kostutukseen 1,5-2dl vadelmamehua

1. Leikkaa jäähtyneet kakkupohjat puoliksi. Voit hyvin leipoa kakkupohjat jo täyttämistä edeltävänä päivänä.
2. Vuoraa toinen kakkuvuoka parilla reilulla palalla kelmua.
3. Pane alin kakkupohja vuoan pohjalle, kostuta pullasudin avulla ja levitä ohut kerros muussattuja vadelmia sen päälle. Kaada vuokaan sitten kolmannes täytemoussesta ja heiluta kakkuvuokaa, jotta moussen pinta tasoittuu. Toista sama kahden seuraavan kerroksen kanssa.
4. Laita tasaisin kakkupohja kanneksi ja kostuta vielä mehulla. Käännä kelmujen päät kakun päälle ja laita jääkaappiin hyytymään useaksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Kakun päällystys ja koristelu:

2dl lähes voiksi vaahdotettua kermaa
700g sokerimassa-vaahtokarkkimassasekoitusta
keltaista elintarvikeväriä
punaista sokerimassaa
yksi Kick-lakritsitoffeepatukka
rypsiöljyä

1. Päällystä kakku voimaisella kermavaahdolla, jos tarjoilet sen samana päivänä. Muussa tapauksessa kakku kannattaa päällystää sokeri- tai voikreemillä.
2. Siirrä kakku jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, jotta kerma vähän kovettuisi kakun ympärille.
4. Erota vaahtismassasta pieni osa (n. 100g) koiraa varten (tosin koira kannattaa tehdä jo muutama päivää etukäteen, Youtubesta löytyy ohjeita eri hahmojen tekemiseen). Värjää loppu keltaiseksi.
5. Kauli värjätty massa öljytyllä alustalla ohueksi levyksi ja siirrä kakun päälle kaulimen tai alustan avulla. Suorista rypyt ja tasoittele massa kakun päälle.
6. Pehmennä Kick-lakutoffee käsien välissä ja muotoile siitä tassuja kakun reunaan. Toinen vaihtoehto on käyttää mustaa marsipaania tai sokerimassaa. Pyöreäpäiset tyllat toimivat tähän tarkoitukseen oikein mainiosti.
7. Pyörittele punaisesta sokerimassasta letku kakun ympärille.
8. Ota punaisesta sokerimassasta myös muotilla tarvitsemasi kirjaimet ja numerot.
9. "Liimaa" koristeet kakkuun veteen liotetun sokerimassan avulla. Käytä sivellintä sokeriveden levittämiseen. 



lauantai 28. toukokuuta 2016

Pöllötäytekakku



Rakastan pöllökuoseja lastenvaatteissa, pyyhkeissä, lakanoissa, ja jopa laukuissa, joten pitihän se pöllö saada jotenkin mukaan näihinkin juhliin. Kakun sisältä löytyy suosikkiani, Kinuskikissan reseptin mukaista raparperikiisseliä ja mansikka-valkosuklaamoussea. Nyt kun raparperitkin alkavat olla parhaimmillaan, olisi ollut suorastaan rikollista olla hyödyntämättä niitä alkukesän juhlissa. Pohjan tein taas Ulla Svenskin sokerikakkuohjeen mukaan viidellä munalla.

Sokerikakkupohja (24cm:n irtopohjavuokaan):

5 huoneenlämpöistä munaa (245g)
170g sokeria
120g vehnäjauhoja
50g perunajauhoja
0,75tl leivinjauhetta

Kostutukseen 1,5-2dl raparperi/mansikkamehua

1. Voitele ja korppujauhoja vuoka. 
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sillä aikaa kun munat vatkautuvat (jos käytät yleiskonetta ja molemmat kätesi ovat vapaat), yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita tasaiseksi.
4. Testaa vaahdon kuohkeutta tekemällä vispilällä kuvioita vaahdon pintaan. Jos kuviot jäävät siihen, munat ovat vatkautuneet tarpeeksi.
5. Laita jauhot siivilään ja sekoita ne vaahtoon vähän kerrallaan varovasti nostellen.
6. Kaada valmis taikina irtopohjavuokaan. Paista uunin alatasolla n. 40 min 175 asteessa.
7. Kokeile kakun kypsyyttä hammastikulla. Jos siihen ei tartu taikinaa, kakku on valmis.
8. Anna jäähtyä ja leikkaa kakku kolmeen kerrokseen.

Kiisseli:

750g raparperia
3,25dl sokeria
1,5dl keittolientä
3rkl maissitärkkelystä
1,5rkl vettä

 1. Kuori ja paloittele raparperit ja laita ne kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä viitisen minuuttia kunnes raparperit ovat pehmenneet, mutta älä päästä seosta ihan mössöksi, jos haluat pieniä sattumia täytteeseen. 
2. Laita raparperit siivilään valumaan ja ota liemi talteen.
3. Laita raparperit takaisin kattilaan ja kaada liemestä 1,5dl takaisin. Säästä loppu kakun kostutukseen.  4. Sekoita vesi ja maissitärkkelys tasaiseksi ja lisää kiisseliin. Jatka keittämistä kolmen minuutin verran. Anna lopuksi jäähtyä.

Moussetäyte:

4dl vispikermaa
250g valkosuklaata
500g pakastemansikoita

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Soseuta mansikat.
3. Sulata suklaa ja sekoita kermavaahtoon.
4. Lisää lopuksi mansikkasose ja sekoita tasaiseksi.

Kakun kokoaminen:

1. Kokoa kakku paistovuokaan: vuoraa vuoka tuorekelmulla, aseta pohjapala vuokaan, kostuta mehulla/keitinliemellä, kaada päälle puolet kiisselistä ja sen jälkeen puolet moussesta. Hytkytä tasaiseksi.
2. Toista sama seuraavan kakkupohjan kohdalla (keskelle kannattaa laittaa kaikkein haurain osa) ja laita tasaisin pohja lopuksi kanneksi kakkuun. Kostuta kansi, käännä loppu kelmu päälle suojaksi ja vie jääkaappiin hyytymään ainakin neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli, jotta maut ehtisivät imeytyä kakkuun.


Päällystys ja koristelu:

2dl kermavaahtoa vaahdotettuna
750g vaahtokarkkimassaa
keltaista, sinistä, vihreää ja pinkkiä geeliväriä
kaakojauhetta oksien värjäämiseen
rypsiöljyä
keltaista tomuväriä
sokerihelmiä
musta elintarviketussi

Vinkkejä koristeluihin:

- Ota vaahtismassasta sivuun reilu pala koristeita varten. Värjää geeliväreillä mieleiseksi. Huom. kaakaojauhetta tarvitsee suhteellisen paljon, jotta massasta tulee kunnolla ruskea.
- Värjää loppu vaahtismassa siniseksi "pehmittelyvaiheessa". Eristeeksi riittää kermavaahto, jos tarjoat kakun samana päivänä.
- Käytä kaulintavaiheessa rypsiöljyä apuna, ettei massa jämähdä alustaansa kiinni. Itse sivelen sitä myös kaulimeen.
- Vaahtimassa on kätevintä nostaa kakun päälle kakkua myötäilevän alustan avulla.
- Laskokset saa suoritettua vetämällä niitä varovasti alaspäin (mielikuvana käytän aina hameen oikomista suoraksi).
- Tee kukkakoristeet mieluiten vuorokautta ennen koristelua, jotta ne ehtivät kovettua. 
- Kukkamuotit ovat kaikista kätevimpiä näin isossa koristemäärässä: värjää massa, kauli alustalle ja ota muotilla kukkia. 
- Kukat kannattaa kovettaa foliosta tehdyllä alustalla. Saat tehtyä siihen helposti pieniä koloja (esim. viinirypäleen avulla, riippuu tietenkin kukan koosta), jonka reunat nostavat kukan terälehtiä ylöspäin ja antavat hieman aidomman tunnelman kakkuun. 
- Kirjaimet voi leikata joko itse vapaalla kädellä tai käyttää valmiita muotteja.



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Apinakakku 1-vuotiaalle




Pienen Oliverin juhliin toivottiin isoa sitruunatäytteistä apina-aiheista kakkua. Kakusta tuli kaksikerroksinen  ja siniruskeakeltainen äidin toiveiden mukaan. Vaikka apinafiguureiden tekemiseen menikin vähän aikaa, oli kakkua hauska tehdä. Kerroskakkuja kun tulee tehtyä vähän harvemmin. Pohja ja täyte ovat samat kuin Hello Kitty-kakussa, mutta määrät ovat tietysti isommat, joten laitan ohjeen tähän vielä uudestaan. Kakku on mitoitettu 25-30 hengelle.

Pohja:

450g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
4,5dl sokeria
3 kananmunaa
9dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1,5tl vaniljasokeria
2,25dl  huoneenlämpöistä maitoa
9dl mustikoita

1. Voitele ja vuoraa leivinpaperilla 24cm:n ja 18cm:n kokoiset irtopohjavuoat.
2. Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan siivilän läpi maidon kanssa vuorotellen. Aloita ja lopeta jauhoseoksella.
5. Kääntele lopuksi mustikat varovasti taikinan sekaan.
6. Painele taikina tasaisesti vuokiin ja paista uunin alatasolla noin tunnin (pienemmälle kakulle riittää 50min) verran kunnes testitikkuun ei tartu enää kuin pieniä murusia.
7. Älä pidä kakkuja enempää kuin viitisen minuuttia vuoissa uunista tulon jälkeen ja kumoa se sen jälkeen ritilän päälle jäähtymään.
8. Kun kakut ovat kokonaan jäähtyneet, leikkaa ne kolmeen kerrokseen. Tämän voi tehdä helposti vasta seuraavana päivänä.

Täyte:

6 liivatelehteä
600g turkkilaista jogurttia
3dl sokeria
1,5tl vaniljasokeria
3tl raastettua sitruunan kuorta
9rkl sitruunamehua
9dl vispikermaa

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Sekoita jogurttiin sokerit ja sitruunan kuori.
3. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja liota liivatteet siihen. Anna jäähtyä hieman.
4. Vaahdota kerma.
5. Lisää liivate jogurttiseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
6. Kääntele kermavaahto varovasti jogurttiseoksen joukkoon.

Kakun kokoaminen:

Kostutukseen 4-5dl maitoa

1. Vuoraa kakkuvuoat tuorekelmulla.
2. Aseta alin kakkulevy pohjaksi kakkuvuokaan, kostuta se maidolla tasaisesti joka puolelta pullasudilla töpötellen ja kaada päälle puolet sitruunamoussesta.
3. Tee sama seuraavalle kerrokselle ja aseta kanneksi kaikista tasaisin kakkulevy. Kostuta vielä kakun päällinen, kääri kelmut suojaksi ja siirrä jääkaappiin jähmettymään neljäksi tunniksi tai yön yli.
4. Toista sama toisen kakun kanssa.

Päällystys ja koristelu:

Voikreemiä
1kg vaahtokarkkimassaa
Keltaista geeliväriä
Rypsiöljyä
Tummanruskeaa sokerimassaa
Vaaleanruskeaa sokerimassaa
Lankaa
Tikkuja (esim. tikkarin tikkuja)
Punaista tomuväriä
Musta elintarviketussi

Kreemi:

225g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
2,25dl tomusokeria
1,5rkl huoneenlämpöistä maitoa

Lisäksi:

Muovipillejä ja pahvilautanen kakun tukamista varten

1. Vaahdota kreemin kaikki ainekset vaaleksi kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän menee aikaa useita minuutteja.
2. Kuorruta jääkaappikylmät kakut huoneenlämpöisellä kreemillä ohuelti.
3. Siirrä kakut jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ja levitä tämän jälkeen toinen kerros voikreemiä mahdollisimman tasaisesti kakkujen pinnalle.
4. Erota vaahtismassasta pieni osa (n. 100g) koristeita varten ja värjää keltaiseksi. Värjää loppu vaaleansiniseksi.
5. Kauli sininen massa öljytyllä alustalla ohueksi levyksi ja siirrä kakun päälle kaulimen tai alustan avulla. Suorista rypyt ja tasoittele massa. Toista sama toisen kanssa.
6. Tee koristeet mielellään etukäteen edellisenä päivänä. Apinoiden muovailuun löytyy paljon vinkkejä Youtubesta (esim: https://www.youtube.com/watch?v=YktvmvoMzbs tai https://www.youtube.com/watch?v=q29WCwaSCFA). Käytin apinoihin ruskeita sokerimassoja ja tein pienet yksityiskohdat edelliskerrasta ylijääneillä vaahtis- ja sokerimassoilla sekä tomuväreillä. Viirinauhan tein myös edellisenä päivänä. Leikkasin sokerimassasta kolmioita, joiden yläreunaan laitoin langan kulkemaan. Liimasin vedellä toisen kolmion päälle ja painoin reunoja yhteen niin, ettei lanka päässyt karkaamaan välistä. Sitten annoin koko systeemin kovettua seuraavaan päivään, jolloin viireihin oli myös helpompi kirjoittaa elintarviketussilla. Ennen kiinnittämistä kiedoin langat tikkuihin, jotka tökkäsin alempaan kakkuun ihan viimeiseksi.
7. Leikkaa pahvista pienempää kakkua hieman pienempi lautanen, joka menee kokonaan kakun alle. Mittaa lautasen avulla, missä menee pienemmän kakun rajat. Voit merkata kakun rajat pienesti isomman kakun pintaan.
8. Työnnä sen jälkeen neljä pilliä tukirakenteiksi isomman kakun sisään niin, että pillit muodostavat neliön ja menevät kokonaan pienemmän kakun alle. 
9. Koristele tässä vaiheessa alempi kakku keltaisilla ja ruskeilla raidoilla. 
10. Siirrä sitten pienempi kakku pahvilautasen päälle ja isomman kakun päälle. Kakun ympärille kannaattaa kietoa lisäksi jonkinlainen sokerimassanauha, jotta kakkujen liitoskohta näyttäisi vähän siistimmältä.
11. Koristele ylempi kakku keltaisilla ja ruskeilla palloilla (esim. tyllan leveämpi pää on hyvä muotti tähän) sekä tietenkin apinoilla.


lauantai 29. elokuuta 2015

Pikkuprinsessan ristiäiskakku



Valitsin ristiäiskakuksi Emma Iivanaisen punaherukkakakun. Tein sokerikakkupohjan alkuperäiseen ohjeeseen nähden kaksinkertaisena, samoin moussetäytteen. Lisäksi muutin marenkipäällysteen vaahtokarkkimassaksi, jotta sain koristeltua sen astetta näyttävämmin. Varmasti marenkikuorrute olisi toiminut tässä maun puolesta vielä paremmin, ellei olisi ollut näitä asettamiani ulkonäkökriteereitä. Paljon kehuja tämä kakku kuitenkin keräsi!

Pohja:

6 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl maissitärkkelystä
1tl leivinjauhetta

1. Voitele ja korppujauhota 24cm:n irtopohjavuoka
2. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita keskenään loput kuivat aineet ja siivilöi vaahdon sekaan varovasti nostellen.
4. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 40-45 minuuttia (tai kunnes kakkua ei enää tartu testitikkuun) 175 asteisessa uunissa.
5. Jäähdytä kakkua vuoassa noin viisi minuuttia, jonka jälkeen kumoa se ritilälle.

Täyte:

6 liivatelehteä
400g tuorejuustoa
1,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4dl vispikermaa
2rkl sitruunamehua
400g punaherukoita

1, Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi.
2. Sekoita keskenään tuorejuusto ja sokerit.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi.
4. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata vedestä puristetut liivatelehdet siihen. Jäähdytä hieman,
5. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
6. Käännä tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon.
7. Soseuta marjat (voivat olla myös kokonaisina) ja käännä sose muun täytteen joukkoon.

Kakun kokoaminen:

kostutukseen 2,5dl maitoa

1. Leikkaa täysin jäähtynyt kakku kolmeen osaan (pohjan voi hyvin tehdä päivää tai paria aikaisemmin).
2. Kokoa kakku paistovuokaan: vuoraa vuoka tuorekelmulla, aseta pohjapala vuokaan, kostuta maidolla ja kaada päälle puolet täytteestä. Hytkytä tasaiseksi.
3. Toista sama seuraavan kakkupohjan kohdalla (keskelle kannattaa laittaa kaikkein haurain osa) ja laita tasaisin pohja lopuksi kanneksi kakkuun. Kostuta, käännä loppu kelmu päälle suojaksi ja vie jääkaappiin hyytymään ainakin neljäski tunniksi, mieluiten yön yli, jotta maut ehtisivät imeytyä kakkuun.


Päällystys ja koristelu:

Voikreemiä
750g vaahtokarkkimassaa
keltaista geeliväriä
rypsiöljyä
ihonväristä sokerimassaa
pinkkiä geeliväriä
ruskeaa tomuväriä
sokerihelmiä

Kreemi:

190g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
6dl tomusokeria
vajaa teelusikka vaniljasokeria
1,5rkl huoneenlämpöistä maitoa

1. Vaahdota kreemin kaikki ainekset vaaleksi kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän menee aikaa useita minuutteja.
2. Kuorruta jääkaappikylmä kakku huoneenlämpöisellä kreemillä ohuelti.
3. Siirrä kakku jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ja levitä tämän jälkeen toinen kerros voikreemiä mahdollisimman tasaisesti kakun pinnalle.
4. Erota vaahtismassasta pieni osa (n. 100g) koristeita varten. Värjää loppu keltaiseksi samalla kun pehmität massaa,
5. Kauli värjätty massa öljytyllä alustalla ohueksi levyksi ja siirrä kakun päälle kaulimen tai alustan avulla. Suorista rypyt ja tasoittele massa. Koristele sokerimassa/vaahtismassakoristeilla.

Vinkkejä koristeluihin:

- Tee kukkakoristeet mieluiten vuorokautta ennen koristelua, jotta ne ehtivät kovettua. 
- Kukkamuotit ovat kaikista kätevimpiä näin isossa koristemäärässä: värjää massa, kauli alustalle ja ota muotilla kukkia. 
- Kukat kannattaa kovettaa foliosta tehdyllä alustalla. Saat tehtyä siihen helposti pieniä koloja (esim. viinirypäleen avulla, riippuu tietenkin kukan koosta), jonka reunat nostavat kukan terälehtiä ylöspäin ja antavat hieman aidomman tunnelman kakkuun. 
- Kirjaimet voi leikata joko itse vapaalla kädellä tai käyttää valmiita muotteja. 
- Vauva onnistuu parhaiten vauva-muotilla (kiinalaisista nettitavarataloista saa muutamalla eurolla). Hiukset kannattaa töpöttää tomuväreillä siveltimen kanssa. 
- Kakun reunassa käytin valmista sapluunaa tasaisen kuvion aikaansaamiseksi ja vahvistin viivat marsipaaniveitsellä. Vielä kun painoin jokaiseen risteykseen sokerihelmen, kakkuun tuli heti kolmiulotteinen efekti.



tiistai 28. heinäkuuta 2015

Hello Kitty-kakku


Löysin taas Emma Iivanaisen Kakkutaidetta kotikeittiössä-kirjasta aivan ihanan kakkuohjeen, jota halusin kokeilla pohjaksi lapsen synttäreille Hello Kitty- kakkuun. Taikinan valmistuttua aloin epäillä, että olin tehnyt jotakin väärin, sillä se muistutti enemmän mustikkapiirakkataikinaa kuin täytekakun pohjaa. Tasoittelin käsin taikinan kuitenkin irtopohjavuokaan ja paistoin ohjeiden mukaan, eikä kakussa ollutkaan mitään ongelmaa. Pohja on vaan tosiaan hieman erilainen verrattuna perinteisiin kakkupohjiin, mutta sopii aivan täydellisesti yhteen sitruunamoussen kanssa. Tätä kakkua tulen varmasti tekemään vielä uudestaan!

Pohja (tuplasin alkuperäisen ohjeen määrät):

300g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
3dl sokeria
2 kananmunaa
6dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1tl vaniljasokeria
1,5dl  huoneenlämpöistä maitoa
6dl mustikoita

1. Voitele ja vuoraa leivinpaperilla 24cm:n kokoinen irtopohjavuoka tai kakkuvuoka.
2. Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan siivilän läpi maidon kanssa vuorotellen. Aloita ja lopeta jauhoseoksella.
5. Kääntele lopuksi mustikat varovasti taikinan sekaan.
6. Painele taikina tasaisesti vuokaan ja paista uunin alatasolla noin tunnin verran kunnes testitikkuun ei tartu enää kuin pieniä murusia.
7. Älä pidä kakkua enempää kuin viitisen minuuttia vuoassa uunista tulon jälkeen ja kumoa se sen jälkeen ritilän päälle jäähtymään.
8. Kun kakku on kokonaan jäähtynyt, leikkaa se kolmeen kerrokseen. Tämän voi tehdä helposti vasta seuraavana päivänä.

Täyte:

4 liivatelehteä
400g turkkilaista jogurttia
2dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2tl raastettua sitruunan kuorta
6rkl sitruunamehua
6dl vispikermaa

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Sekoita jogurttiin sokerit ja sitruunan kuori.
3. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja liota liivatteet siihen. Anna jäähtyä hieman.
4. Vaahdota kerma.
5. Lisää liivate jogurttiseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
6. Kääntele kermavaahto varovasti jogurttiseoksen joukkoon.

Kakun kokoaminen:

Kostutukseen 2,5dl maitoa

1. Vuoraa kakkuvuoka tuorekelmulla.
2. Aseta alin kakkulevy pohjaksi kakkuvuokaan, kostuta se maidolla tasaisesti joka puolelta pullasudilla töpötellen ja kaada päälle puolet sitruunamoussesta.
3. Tee sama seuraavalle kerrokselle ja aseta kanneksi kaikista tasaisin kakkulevy. Kostuta vielä kakun päällinen, kääri kelmut suojaksi ja siirrä jääkaappiin jähmettymään neljäksi tunniksi tai yön yli.

Päällystys ja koristelu:

Voikreemiä
750g vaahtokarkkimassaa
Rypsiöljyä
Kick-lakritsipatukka
Punaista tomuväriä
Musta elintarviketussi

Kreemi:

225g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
2,25dl tomusokeria
1,5rkl huoneenlämpöistä maitoa

1. Vaahdota kreemin kaikki ainekset vaaleksi kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän menee aikaa useita minuutteja.
2. Kuorruta jääkaappikylmä kakku huoneenlämpöisellä kreemillä ohuelti.
3. Siirrä kakku jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ja levitä tämän jälkeen toinen kerros voikreemiä mahdollisimman tasaisesti kakun pinnalle.
4. Erota vaahtismassasta pieni osa (n. 100g) koristeita varten. Värjää loppu punaiseksi tai vaaleanpunaiseksi.
5. Kauli värjätty massa öljytyllä alustalla ohueksi levyksi ja siirrä kakun päälle kaulimen tai alustan avulla. Suorista rypyt ja tasoittele massa.
6. Tee koristeet joko valmiilla muoteilla tai vapaalla kädellä jäljelle jääneestä värjätystä massasta tai valkoisesta massasta. Hello Kitty-kuvan pystyy toteuttamaan parhaiten printtaamalla haluamansa kuvan netistä ja piirtämällä sen ääriviivat vaahtokarkkimassan päälle. Ääriviivat voi tehdä Kick-patukasta ja värityksen viimeistellä tomuväreillä. Myös elintarviketussi on hyvä apu esim. silmien piirtämisessä. Tosin itse käytin tässäkin Kick-patukkaa ja elintarvitussia vain kirjaimiin.


torstai 23. heinäkuuta 2015

Masukakku babyshowereihin




Minulle tuli hyvä tilaisuus kokeilla masukakun leipomista eräisiin babyshowereihin. Tekeminen oli oikein hauskaa, eikä ollenkaan niin vaikeaa, kun olin ajatellut. Tosin vuotta aikaisemmin olin leiponut jo tissikakun omiin tissiäisiini, joten rintavarustuksen pystyin tekemään helposti samalla kaavalla. Sydänvuoasta sai oikein hyvät ääriviivat rintoihin, mutta myös pellillä paistettu kakkupohja sopii hyvin tähän tarkoitukseen. Silloin täytyy vain itse muotoilla (esim. sapluunan avulla) rintojen ääriviivat. Kakkupohjaksi kannattaa valita jotain jämäkämpää pohjaa, jonka pystyy leikkaamaan hyvin muotoon ilman murenemista ja se kannattaa valmistaa päivää ennen täyttämistä, jotta leikkaaminen on helpompaa kakun vetäytymisen jälkeen. Itse käytin tässä kakussa Heidi Harjulan suklaakakkupohjan ohjetta. Täyte taas on Kinuskikissalta hieman muunneltuna. Mousse on hyvä laittaa kakun väliin tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta maut ehtisivät imeytyä kunnolla. Suklainen mehevä kakkupohja yhdistettynä raikkaaseen marjamousseen toimi todella hyvin, eikä lopputulos mennyt liian makeaksi, vaikka päällä olikin vielä mansikkakreemiä ja sokerimassaa.

Kakkupohja (tästä taikinasta riittii kahteen kakkuun: 24cm irtopohjavuokaan, josta tein masun sekä sydänvuokaan, josta muotoilin tissit):

500g voita tai margariinia
6dl sokeria
8 munaa
6,5dl vehnäjauhoja
2,5dl kaakaojauhetta
2,5tl leivinjauhetta

1. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoat. Voit myös vuorata vuoat leivinpaperilla.
2. Vaahdota pehmennyt rasva ja sokeri.
3. Lisää munat yksitellen joukkoon voimakkaasti vatkaten.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kakkutaikinaan siivilän läpi.
5. Kaada vuokiin ja paista uunin alatasolla 175 asteessa 45-60 minuuttia kakun koosta riippuen. Testaa kypsyys tikulla ja anna olla vielä vähän aikaa, jos tikkuun tarttuu taikinaa.

Täyte:

8dl vispikermaa
700g maitorahkaa
800g marjoja (esim. kaupan pakastemarjasekoituspussit käyvät hyvin)
1,5dl sokeria
1,5dl vaniljakreemijauhetta

1. Vaahdota kerma.
2. Sekoita kaikki loput ainekset kermaan.

Kakun kokoaminen:

Kostutus 3-4dl marjamehua

1. Vuoraa kelmulla pyöreä, masun muotoinen vati, sydänvuoka sekä kaksi rintojen muotoista pyöreää pientä kuppia (esim. pyöreät jälkkärikupit sopivat tähän hyvin).
2. Leikkaa pyöreä kakku niin moneen osaan kuin se menee. Itse tykkäsin leikata kakkukerrokset aika ohuiksi, jolloin täyttökerroksia tuli enemmän ja maku oli kevyempi.
3. Aseta kuperan vadin pohjalle eka kakkupohja. Jos se on liian iso, leikkaa reunoilta kakkulevyä. (Älä heitä ylimääräistä kakkupohjaa vielä minnekään. Niillä on helppo paikkailla kakkua, jos tarve vaatii.) Oma kakkuni kohosi sen verran keskeltä, että päällimmäinen pala sopi aika mukavasti kulhon pohjalle. Kostuta pala töpöttelemällä pullasudilla siihen mehua tasaisesti. Laita moussea väliin, aseta seuraava kakkupohja päälle ja jatka samalla tavalla kuin edellä. Tee niin monta kerrosta, kun kakkupohjaa riittää. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
4. Mallaa sydänkakku pyöreään kakkuun kiinni niin, että se sopii saumattomasti masun kanssa yhteen. Leikkaa siis sydämen alaosa pois ja käytä ylimääräinen aines rintojen muotoiluun. Leikkaa sydänkakku kolmeen osaan ja kokoa se sydänvuokaan. Ei haittaa, vaikka siitä puuttuu alaosa. Kakun voi silti koota siihen ja paketoida kelmuun täyttämisen ja kostutuksen jälkeen.
5. Tee sama vielä kahdelle pienellä jälkkärikupille ylijääneistä kakkupohjista ja moussesta. Täytin jälkkärikupit kokonaan ja lopputulokseksi tuli niin isot tissit, että ne nousivat mahan yli ja näyttivät todella luonnottomilta. Kovin montaa kerrosta näihin ei siis enää tarvita, jos sinulla on pohjana sydänvuoka, joka on siis jo osa rintoja.
6. Kun kakut ovat jähmettyneet ja imeytyneet jääkaapissa, kokoa ne esim. leikkuualustan päälle yhdeksi kokonaiseksi kakuksi. Muotoile veitsellä lopputulos vielä mahdollisimman luonnollisen näköiseksi ja täytä ylimääräisellä kakkupohjalla häiritsevät raot, jos sellaisia löytyy.
7. Laita kakku takaisin jääkaappiin ja valmista mansikkavoikreemi.


Kakun päällystys:

Mansikkavoikreemi
250g ihonväristä sokerimassaa (kannattaa ostaa valmiina, koska itse voi olla vähän haastavaa saada oikeaa sävyä ainakaan harjoittelematta)
750g valkoista sokeri/vaahtokarkkimassaa
Elintarvikevärejä
Rypsiöljyä kaulintavaiheeseen

Kreemi:

250g margariinia
2tl vaniljasokeria
8dl mansikkatomusokeria (500g)
2rkl vettä

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi valkeaksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
2. Lisää tomusokeri joukkoon vähitellen koko ajan vatkaten.
3. Lisää lopuksi vesi ja jatka vatkaamista vielä hetken aikaa.
4. Levitä jääkaappikylmän kakun päälle ohuelti. Jos kreemi on liian paksua, sulata  mikrossa ihan varovasti muutama sekunti niin, että se notkistuu.
5. Siirrä kakku taas ainakin puoleksi tunniksi jääkaappiin, jotta kreemi kovettuu.



7. Kauli ensin ihonvärinen sokerimassa öljytyllä alustalla, nosta rintojen peitoksi ja tasoittele rypyt pois.
8. Erota valkoisesta massasta pieni osa koristelua varten. Vaivaa loppu massa ja värjää se samalla haluamallasi värillä. Erota pienempi osa mekon yläosaa varten sivuun ja kauli suurempi osa ohueksi levyksi öljytyllä alustalla. Siirrä helmaosa esim. alustan tai kaulimen avulla kakun päälle niin, että se peittää "vyötäröstä" alaspäin kaiken ja vähän alustaakin. Tasoittele ja muotoile päällystä mekon näköiseksi.
9. Kauli lopusta värjätystä massasta leveät suorakulmiot rintojen päälle ja muotoile sopivaksi malliksi. Jos omistat kuviokaulimen, voit vaikka kuvioidakin mekon yläosan sillä.
10. Värjää loppu massasta haluamallasi värillä/väreillä, kauli massa, tee valitsemasi koristeet ja  viimeistele kakku niillä. Saumakohtiin kannattaa laittaa esim. nauhoja, rusetteja tai kukkakoristeita, jotta ne peittyisivät.




lauantai 11. huhtikuuta 2015

Munarikas pääsiäiskakku



Pääsiäinen on taas yksi hyvä syy lisää herkutella. Halusin leipoa jotain perinteisempää täytekakkua pyhiksi pappamummolan vierailua varten. Vaikka äitini kovasti arvostaakin nykyaikaisempia kakkuja, isälleni "moussemössökakut" eivät ole mitään verrattuna perinteiseen kermakakkuun, jossa on sokerikakkupohja ja banaaninsiivuja välissä. Kinuskikissan valtavasta valikoimasta löysin etsimäni ja maku tyydytti yllättäen kaikkia pappamummolan pääsiäisvieraita. Noudatin melko tarkasti alkuperäistä ohjetta, ainoan poikkeuksen tein kakun viimeistelyssä, kun korvasin isot ontot suklaamunat pienillä suklaaraemunilla. Ihan näyttävä lopputulos tuli kyllä mielestäni näinkin.

Mehevä suklaakakkupohja:

2dl jauhoja
1,5dl perunajauhoja
3tl leivinjauhetta
vajaa tl suolaa
2tl vaniljasokeria
1.5dl kaakaojauhetta
150g voita tai margariinia
3,5dl sokeria
3 kananmunaa
3dl kädenlämpöistä maitoa

1. Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan 24cm:n kokoinen vuoka.
2. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
4. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen.
5. Vatkaa hitaalla teholla runsaasti jauhoseosta joukkoon. Lisää sen jälkeen vuorotellen pienissä erissä maito ja loput kuivat aineet taikinaan.
6. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 50-60 minuuttia.
7. Jäähdytä kakku kunnolla ennen leikkaamista ja täyttämistä.

Yhteinen täytevaahto:

4dl kuohukermaa
200g appelsiinituorejuustoa

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Sekoita joukkoon tuorejuusto.
3. Jaa kahteen yhtä suureen osaan.

Suklaatäyte:

puolet täytevaahdosta
130g tummaa suklaata
1.5 banaania
2tl sitruunamehua

1. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa ja jäähdytä hetki.
2. Lisää suklaa puolikkaan täytevaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
3. Siivuta banaanit ja purista sitruunamehu odottamaan täyttövaihetta.

Persikkatäyte:

puolet täytevaahdosta
200g persikkakuutioita
1rkl sokeria
2rkl vaniljakreemijauhetta

1. Säästä persikoiden lientä kakun kostutusta varten.
2. Sekoita kaikki persikkatäytteen ainekset keskenään tasaiseksi.

Kakun kokoaminen:

Kostutukseen 1,5dl persikoista valutettua lientä

1. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.
2. Vuoraa irtokakkuvuoka kelmulla ja aseta alimmaiseksi ensimmäinen kakkupohja.
3. Kostuta ja asettele banaanit pohjalle. Sivele ne sitruunamehulla, jotta ne eivät tummu kakun välissä.
4. Säästä pieni osa suklaamoussesta kakun päällystystä varten. Kaada loppu mousse banaanien päälle, tasoita lastalla ja aseta toinen kakkupohja päälle.
5. Kostuta toinen kakkupohja, kaada päälle persikkatäyte ja tasoita lastalla.
6. Laita kanneksi viimeinen kakkupohja niin, että leikkauspinta on ylöspäin mahdollisimman tasaisen koristelupinnan saamiseksi.
7. Siirrä kakku jääkaappiin hyytymään ainakin neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Kakun päällystäminen:

loppu suklaamousse
500g vihreää marsipaania tai
500g värjäämätöntä marsipaania ja vihreää geeliväriä

1. Kuori jääkaapissa hyytynyt kakku kelmusta ja levitä huoneenlämpöinen suklaamousse sen pinnalle mahdollisimman tasaisesti.
2. Värjää marsipaani vihreäksi (jos tarvetta) vaivaamisvaiheessa.
3. Kauli marsipaani ohueksi, n. 2-2.5mm levyksi. Muista öljytä alusta ja kaulin, jotta marsipaani ei juuttuisi siihen kiinni.
4. Siirrä marsipaani kakun päälle joko kaulimen avulla tai alustaa hyödyntäen.
5. Painele päällys mahdollisimman tasaiseksi ja leikkaa ylimääräiset pois päällysteet pois kakun ympäriltä marsipaaniveitsen avulla.

Koristelu:

150g tummaa suklaata
vihreitä candy melts-nappeja
pussillinen eri värisiä pieniä suklaarakeita

1. Tee ensin pesän oksat: Sulata suklaa ja kaada se pursotinpussiin, jossa on pyöreäpäinen tylla (3mm).
2. Pursota leivinpaperilla vuoratun kahden puolikkaan talouspaperihylsyn päälle vaakasuoria viivoja, jotka kaartuvat hylsyn muotoon.
3. Laita kylmään jähmettymään. Tämän menee vain muutama minuutti.
4. Sulata candy melts-napit ja laita pursotinpussiin, jossa on 1-2mm pyöreä tylla. Jos sula candy melts tuntuu liian paksulta, voit lisätä sekaan vähän rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua!).
5. Pursota kakun sivuille candy meltseistä rairuohoa.
6. Asettele jähmettyneet suklaaoksat pesäksi kakun keskelle ja täytä pesä pienillä suklaamunilla.