tiistai 31. toukokuuta 2016

Marjainen smoothie-kakku


Ihanaa, kun välillä voi tehdä jotain ihan oikeasti terveellistä mausta tinkimättä. Tein lastenjuhliin Kinuskikissan uudesta kirjasta löytyneen Smoothie-kakun, mutta muuntelin ohjetta vähän vähemmän terveelliseksi, kun kyseessä oli kuitenkin synttärijuhlat:) Hyvältä maistui, vaikka ehkä omaan makuuni olikin vähän liian banaaninen. Tosin juuri banaaneista suurin osa kakun makeudesta tuleekin, sillä ohjeessa ei ollut lainkaan sokeria.

Pohja:

180g digestivekeksejä
80g voita tai margariinia

1. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai kaulimella pussin sisässä.
2. Sulata rasva ja lisää siihen keksinmurut.
3. Ota sydänvuoka tai 24cm:n irtopohjavuoka (jos haluat korkeamman kakun, 20cm:n vuoka), vuoraa pohja leivinpaperilla ja voitele sivut öljyllä (tai käytä reunakalvoa). 
4. Taputtele keksiseos vuoan pohjalle tasaiseksi, tiiviiksi levyksi.
5. Tässä vaiheessa voit asettaa vuoan reunoille reunakalvot tai ainakin voidella reunat ruokaöljyllä. Siirrä jääkaappiin vähäksi aikaa.

Täyte:

8 liivatelehteä
1 omena
250g mansikoita
200g mustikoita
4 banaania
200g turkkilaista/maustamatonta jogurttia
2rkl hunajaa
0,5dl appelsiinimehua

koristeeksi esim. tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Poista omenasta kota sekä kuori ja paloittele se muutamaan osaan (jos kyseessä on luomuomena, ei tarvitse kuoria).
3. Anna marjojen sulaa, jos käytät pakastemarjoja. Ei tarvitse kuitenkaan valuttaa.
4. Soseuta hienoksi kaikki ainekset appelsiinimehua ja liivatteita lukuunottamatta samassa astiassa sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
5. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja lisää sekaan vedestä puristetut liivatteet.
6. Sekoita liivatemehu smoothien joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen ja kaada täyte vuokaan.
7. Anna hyytyä kylmässä ainakin neljä tuntia tai mielellään yön yli.
8. Siirrä tarjoilualustalle, poista reunakalvot, jos käytit niitä, ja koristele tuoreilla marjoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti