Tässä blogissa leivotaan etupäässä makeita leivonnaisia, koska makeiden tekeminen on minusta yksinkertaisesti hauskempaa. "Olet mitä syöt", sanoi yläasteen opettajani mutustellessaan suklaata ja jatkoi: "olen siis makea tyyppi".
lauantai 9. toukokuuta 2015
Sitruuna-marenkitorttu
Olen lisännyt blogiin joskus viime vuoden puolella ohjeen tämän piirakan aineksista, mutta silloin tein piirakan sijaan yksittäisiä leivoksia. Piirakassa on vähemmän näpertelyä ja sen tekee suhteellisen nopeasti, vaikka se sisältääkin kolme erilaista kerrosta. Tämä piirakka sopii keveänä herkkuna keväiseen kahvipöytään. Hieman kesäisemmän version samasta piirakasta saa korvaamalla sitruunatäytteen esim. raparperikiisselillä.
Pohja:
3.25dl vehnäjäuhoja
2rkl sokeria
175g voita tai margariinia
0,5dl vettä
(maitoa/laimennettua ja sokeroitua sitruunamehua pohjan kostutukseen)
1. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka.
2. Sekoita keskenään jauhot ja sokeri.
3, Nypi seos sekaisin rasvan kanssa.
4. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
5. Painele kevyesti vuoan pohjalle.
6. Paista uunin alatasolla n. 15 minuuttia niin, että piirakkaa saa kevyesti väriä.
7. Kostuta tarvittaessa pohjaa.
Täyte:
2,25dl sokeria
4rkl vehnäjauhoja
1,75dl vettä
1dl sitruunamehua (noin kahden sitruunan mehu)
5 keltuaista
50g voita tai margariinia
1. Sekoita kattilassa sokeri ja jauhot.
2. Lisää vesi ja mehu. Sekoita tasaiseksi.
3. Lisää vielä keltuaiset ja voi. Kuumenna liedellä vispilällä koko ajan sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa (Vinkki: kiisseli kannattaa kuumentaa hieman miedommalla lämmöllä, jotta se ehtisi sakeutua).
4. Kaada heti pohjan päälle.
Päällinen:
5 valkuaista
1,25dl sokeria
1. Vatkaa valkuaisista kova vaahto.
2. Lisää sokeri ja jatka vielä vatkaamista vähän aikaa.
3. Pursota päällinen piirakan päälle.
4. Laita uuniin vielä viideksi minuutiksi tai kunnes marenki on saanut vähän väriä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti