keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Sydänpopsit


Halusin kokeilla sydämen muotoisia keksitikkareita, koska minulla sattuu olemaan pieni sydänmuotti, joka on kuin luotu juuri tähän tarkoitukseen (ja muutamaan muuhunkin). Tiesin, että valkosuklaalla päällystämisen kanssa voi tulla ongelmia, koska se on paljon juoksevampaa kuin candy meltsit, mutta otin kuitenkin riskin. Halusin käyttää lisäksi kaapista pois ylimääräiset suklaakaurakeksit ja lemon curdin, joten tein keksitaikinasta melkein samanlaisen kuin aikaisemmin täällä julkaisemani sitruuna-valkosuklaapopseissa. Yhdistelmä oli todellakin huono, koska paitsi että suklaapäällyste ei ole kovin jämäkkää, myöskään keksitaikina ei ole sitä tällä ohjeella (tuorejuusto tai toffeepohja tuntuu jämäköittävän taikinaa aivan eri tavalla). Tuloksena oli muutama täysin epäonnistunut tikkari ja loput vähän sinne päin- tekeleitä. No, tulipahan tehtyä ja ainakin ne maistuivat tosi hyviltä, jos ei muuta.

Keksitaikina:

200g suklaakaurakeksejä
100g valkosuklaata
160g lemon curdia (n. puoli purkkia)

1. Murskaa keksit blenderissä tai vahvan pussin ja kaulimen avulla.
2. Sulata valkosuklaa ja kaada se keksimurskan joukkoon.
3. Lisää lemon curd ja sekoita tasaiseksi.
4. Laita massa kylmään ainakin tunniksi.
5. Tee sydämiä taikinasta muotin avulla (tai muotoile vapaalla kädellä)
6. Laita valmiit sydämet vielä jääkaappiin jähmettymään.

Päällystäminen ja koristelu:

n. 250g valkosuklaata ja punaista pastaväriä TAI
250g vaaleanpunaisia tai punaisia candy meltsejä (suositeltavampaa tämän taikinan kanssa!)
sokerirakeita tai nomparelleja

1. Sulata vesihauteessa tai varovasti mikrossa suklaa tai candy meltsit (jos candy meltsi-massa jää kökköiseksi, notkista muutamalla lorauksella rypsyöljyä).
2. Pyörittele tikkujen päät suklaassa/candy meltsissä ja tökkää puoliväliin sydäntä.
3. Laita jähmettymään jääkaappiin muutamaksi minuutiksi.
4. Kaada päällyste esim. lasiin, jolloin pystyt dippaamaan sydämen kerrallaan siihen. Napauta ylimääräiset päällysteet pois ja ripottele päälle koristeet.
5. Siirrä jääkaappiin jähmettymään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti