Tässä blogissa leivotaan etupäässä makeita leivonnaisia, koska makeiden tekeminen on minusta yksinkertaisesti hauskempaa. "Olet mitä syöt", sanoi yläasteen opettajani mutustellessaan suklaata ja jatkoi: "olen siis makea tyyppi".
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
Minttusuklaafudget
Nämä koukuttavat fudgepalat ovat maailman helpoimpia valmistaa ja niiden epäonnistuminen on melko epätodennäköistä. No, voihan sitä tietenkin polttaa suklaat mikrossa, mutta oikein muuta ongelmaa en näiden herkkujen kohdalla näe. Ohje on Emma Iivanaisen Emman kakut, leivokset ja jäätelöt-kirjasta. Toivoin tämän kirjan muuten mieheltäni äitienpäivälahjaksi, sillä siinä on niin paljon hyviä ohjeita, ettei kaikkia herkkuja ehdi tehdä kirjaston kuukauden laina-ajalla. Valkosuklaan värjääminen on aina hieman ongelmallista ja netistä löytyy paljon ristiriitaista tietoa asiasta. Jotkut suosittelevat jauhevärejä (itse en ole niillä onnistunut), toiset pastavärejä, kolmannet ovat onnistuneet hyvin geeliväreillä tai jopa elintarvikeväreillä. Itse onnistuin tällä kertaa värjäämään suklaamassaa geeliväreillä vaaleansiniseksi, mutta valitettavasti kuva vääristää värejä ja näyttää siltä, kuin suklaa ei olisi värjäytynyt ollenkaan:( Ratkaisevin seikka on kuitenkin ymmärtääkseni se, että väriaine olisi rasvaliukoinen, ei vesiliukoinen, koska muuten suklaa menee kokkareiseksi. Kannattaa siis testata pieni erä valkosuklaata ennen koko satsin värjäämistä.
200g valkosuklaata
200g tummaa suklaata
400g kondensoitua maitoa
piparminttuaromia
sinistä pastaväriä
1. Paloittele suklaat kahteen astiaan ja kaada kondensoitu maito joukkoon niin, että jaat sen tasan molempiin kulhoihin.
2. Sulata mikrossa suklaat vuorotellen miedolla lämmöllä n. 30 sekuntia kerrallaan. Ole varovainen etenkin valkosuklaan kanssa. Sekoita tasaiseksi.
3. Sekoita valkosuklaan joukkoon muutama tippa piparminttuaromia ja väriainetta.
4. Kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan vuorotellen kumpaakin sulaa suklaata ja tee veitsellä pinnalle marmorikuvioita, jotta suklaat hieman sekoittuvat.
5. Laita kylmään jähmettymään pariksi tunniksi.
6. Leikkaa fudgelevy paloiksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti