lauantai 10. tammikuuta 2015

Pianokakku vaniljasitruuna-täytteellä



Tämä kakku lähti musiikkia harrastavan kaverin 30+ synttäreille. Se sisältää yhden lempitäytteistäni: sitruunakiisseliä ja vaniljarahkaa (tämäkin otettu suoraan Kinuskikissan runsaista täytevalikoimista). Happaman ja pehmeänmakean yhdistelmä on todella toimiva ja sopii minun mielestäni yhteen erityisesti sokerikakkupohjien kanssa. Sitruunakiisseli pitää vain muistaa keittää tarpeeksi kiinteäksi, ettei se ala valumaan kakusta ulos. Hurmaava maku ja hyvää vastapainoa suklaakakuille!

Sokerikakkupohja (24cm:n irtopohjavuokaan):

4 huoneenlämpöistä munaa (n.200g)
140g sokeria
140g vehnäjauhoja

Kostutukseen 1,5-2dl Spritea tai laimennettua, sokeroitua sitruunamehua

1. Voitele ja korppujauhoja vuoka. 
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sillä aikaa kun munat vatkautuvat (jos käytät yleiskonetta ja molemmat kätesi ovat vapaat), yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita tasaiseksi.
4. Testaa vaahdon kuohkeutta tekemällä vispilällä kuvioita vaahdon pintaan. Jos kuviot jäävät siihen, munat ovat vatkautuneet tarpeeksi.
5. Laita jauhot siivilään ja sekoita ne vaahtoon vähän kerrallaan varovasti nostellen.
6. Kaada valmis taikina irtopohjavuokaan. Paista uunin alatasolla n. 40 min 175 asteessa.
7. Kokeile kakun kypsyyttä hammastikulla. Jos siihen ei tartu taikinaa, kakku on valmis.
8. Anna jäähtyä ja leikkaa kakku kolmeen kerrokseen.

Sitruunakiisseli:

3dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
2dl vettä
1,5dl sitruunamehua (2-3 puristettua sitruunaa)
3 keltuaista
75g voita ja margariinia

1. Sekoita sokeri ja vehnäjauho kattilassa keskenään.
2. Lisää vesi, sitruunamehu ja sekoita kaikki tasaiseksi.
3. Keittele liedellä, kunnes seos pulpahtaa, anna jäähtyä ennen kuin levität kiisselin kakkupohjan päälle.

Vaniljarahkatäyte:

4dl kuohukermaa
400g vaniljarahkaa
0,5dl vaniljakreemijauhetta

1. Vatkaa kermaa vaahdoksi.
2. Sekoita rahka ja kreemijauhe kermavaahdon joukkoon.

Kakun kokoaminen:

1. Aseta alin kakkupohja tarjoilualustalle, kostuta, levitä sitruunakiisseli pohjalle ja päälle vaniljarahkaa.
2. Tee sama seuraavan kakkupohjan kohdalla ja aseta ylin kakkupohja kanneksi koko kakulle.
3. Kostuta vielä kansi ja vuoraa koko kakku vaniljarahkan lopulla (Jos täytettä ei jää yli, voit päällystää kakun kermavaahdolla tai sokerikreemillä). Työnnä kakku jääkaappiin ja pidä se siellä mieluusti yön yli.

Kakun päällystäminen ja koristelu:

500g valkoista sokerimassaa
100g mustaa sokerimassaa

1. Tee muoteilla tai vapaalla kädellä nuotteja ja pianon mustia koskettimia haluamasi määrä. Koristeet voit tehdä jo vaikka muutama päivä aikaisemmin.
2. Kauli sokerimassa n. 2 mm:n paksuiseksi pyöreäksi levyksi. Siirrä se nopeasti kakun päälle, sillä sokerimassa kovettuu nopeasti ja alkaa halkeilemaan. Painele massa huolellisesti joka puolelle kakkua.
3. Koristele lopuksi. Koristeet pysyvät kakun päällä usein sellaisenaan, mutta vaihtoehtoisesti voit myös liimata koristeet kakkuun vedellä tai "vesi-sokeriliimalla".








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti