tiistai 23. maaliskuuta 2021

Prinsessapiirakka


Suurena prinsessakakkufanina tätä marsipaaniunelmaa piti päästä kokeilemaan ensitilassa, kun näin ohjeen ekan kerran Kinuskikissalla. En muuttanut ohjeesta mitään, koska se oli hyvä sellaisenaan. Vadelmasoseen ja maitokiisselin olen tehnyt monesti valmiiksi jo edellisenä päivänä, jolloin piirakka ei ole enää niin monivaiheinen paistopäivänä.


Pohja:

125g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
3,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää muna.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
4. Voitele halkaisijaltaan 24cm kokoinen piirakkavuoka. Levitä taikina pohjalle ja paista 10-13 minuuttia 200 asteessa. Pohja saa jäädä vaaleaksi.

Vadelmasose:

1.5rkl sokeria
0,5dl perunajauhoja
1.5rkl vettä
300g vattuja

1. Sekoita sokeri ja perunajauhot keskenään.
2. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.
3. Lisää vadelmat, lämmitä liedellä ja anna seoksen pulpahtaa.
4. Jäähdytä.
5. Levitä pohjan päälle ja tee vaniljatäyte.

Vaniljatäyte:

0.75dl perunajauhoja
5dl kevytmaitoa
2 keltuaista
5dl kuohukermaa
1rkl vaniljasokeria
2dl vaniljakreemijauhetta

1. Erota maidosta pieni määrä sekoitettavaksi perunajauhojen kanssa.
2. Kaada loppu maito kattilaan keltuaisten kanssa.
3. Vispaa sekaan perunajauho-maitoseos.
4. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa.
5. Jäähdytä esim. kylmässä vesihauteessa.
6. Vaahdota kuohukerma ja vaniljasokeri.
7. Lisää joukkoon vispilällä sekoittaen jäähtynyt maitokiisseli ja vaniljakreemjauhe.
8. Levitä vadelmasoseen päälle ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi jähmettymään.


Päällystys:

350g vihreää marsipaania

1. Kauli marsipaani ohueksi levyksi.
2. Kippaa levy piirakan päälle kaulimen tai leivonta-alustan avulla.
3. Leikkaa reunojen yli menevä kuorrute pois. 

Koristeeksi:

15g tummaa suklaata
vaaleanpunaista sokerimassaa
tomusokeria

1. Sulata suklaa ja pursota pienen pyöreän tyllan avulla kuviota marsipaanin päälle.
2. Valmista sokerimassasta pieniä ruusuja rullaamalla 1cm:n levyisiä suikaleita ruusun näköisiksi ja koristele piirakka niillä.
3. Viimeistele tomusokerilla.



torstai 18. maaliskuuta 2021

Bébé-leivokset

 


Klassikot ovat klassikoita ihan hyvästä syystä. Näitä ihanuuksia olen leiponut juhliin useamman kerran vähän eri värityksillä. Kuvan hempeän väriset bébé-leivokset sopivat vaikka ristiäisiin tai pääsiäispöytään keltaisina ja vihreinä versioina. Näpertelyä joutuu kyllä tekemään aika paljon, mutta lopussa kiitos seisoo. Ohje Kinuskikissalta.

Pohjataikina:

200g voita tai margariinia
1,5dl sokeria
1 kananmuna
4,5dl jauhoja

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Vatkaa rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
3. Sekoita joukkoon kananmuna ja jauhot muutamassa erässä, kunnes taikina on tasaista.
4. Painele taikina ohuesti vuoan reunoihin ja pohjalle.
5. Laita pohjalle painoksi paistoherneitä (tms.), jotta pohja ei pääse kohoamaan liikaa.
6. Paista 175 asteessa 10-12 minuuttia. Pohjat voivat jäädä melko vaaleiksi.
7. Anna pohjien jäähtyä hiukan, jonka jälkeen kannattaa aika pian irrottaa (paina vuokien yläreunoja hiukan sisäänpäin) leivokset vuoistaan. Jos odottaa liikaa, pohja murtuu helposti.

Täyte:

3,5rkl sokeria
4tl perunajauhoja
1,75dl kuohukermaa
2 keltuaista
175g voita tai margariinia
2tl vaniljasokeria

1. Sekoita sokeri ja perunajauhot keskenään kattilassa.
2. Laita kattila hellalle ja lisää kerma sekä keltuaiset koko ajan sekoittaen, kunnes seos ensin paksuuntuu ja sitten pulpahtaa.
3. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä.
4. Vatkaa huoneenkämpöinen rasva vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
5. Sekoita jäähtynyt kiisseli rasvan joukkoon tasaiseksi kreemiksi.
6. Täytä pohjat ja laita kylmään jäähtymään.

Sokeripäällinen:

vajaa 8dl tomusokeria
6rkl vettä
vaaleanpunaista ja keltaista elintarvikeväriä
koristeeksi nomparelleja

1. Sekoita vesi ja tomusokeri keskenään tasaiseksi. Jaa kahteen kippoon. Värjää puolet keltaisella päällisestä ja puolen pinkillä elintarvikevärillä.
2. Jos haluat, voit maustaa päällystä myös hieman sitruunamehulla, mutta vähennä määrä silloin veden määrästä.
3. Jos päällinen tuntuu liian paksulta levittää, lisää pieni tippa vettä lisää. Jos taas se on liian valuvaa, lisää tomusokerin määrää.
4. Levitä päällistä tasainen kerros täytteen päälle lusikan avulla. Siirrä leivokset vielä kylmään jähmettymään.
5. Koristele nomparelleilla ja säilytä jääkaapissa.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Tissiäiskakku


Tissiäiset ovat vielä suhteellisen vieras juhla suomalaisessa juhlaperinteessä. Itse olen järkännyt ne kuitenkin jo kolme kertaa. Tissiäisissä juhlitaan imetyksen lopettamista etupäässä naisten kesken (vrt. miesten varpajaiset). Kun on yhdeksän kuukautta kantanut lasta sisällään ja imettänytkin tätä sen jälkeen reilun vuoden, on juhlaan tosiaan syytä. Omissa tissiäisissäni halusin tarjota glamour-tissikakkua, jonka pohjana oli tavallinen levykakkupohja (ohje napattu Kinuskikissalta) ja täytteenä vuoristokarviaisrahkaa. Yli kymmenen hengen bilehileporukkamme ei saanut syötyä kakusta kuin toisen tissin (koska tarjolla oli lisäksi juustokakkua, kuppikakkuja ja leivoksia unohtamatta suolaisia leivonnaisia ja salaatteja), joten sitä riitti pakastimeen asti ihan mukavasti vierasvarakakkua.

Kakkupohja:

10 munaa
4,5dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
3dl perunajauhoja
vajaa 4tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Tämän joutuu ehkä tekemään kahdessa erässä yleiskoneesta riippuen.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen.
3. Kaada taikina kolmelle leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista uunin keskiosassa kiertoilmalla 180 astetta 6-8 minuuttia tai jokainen pelti erikseen ilman kiertoilmaa 200 astetta 6-8 minuuttia.
4. Kumoa valmiit levyt sokeroidun leivinpaperin päälle heti uunista tultuaan ja poista uunissa ollut leivinpaperi levykakun pohjasta. Jäähdytä kakkulevyt.

Täyte:

4dl kuohukermaa
500g maitorahkaa
1,5 dl sokeria
4-5dl vuoristokarviaisia
2tl vaniljasokeria

1. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahdotuksen loppuvaiheessa.
2. Kääntele joukkoon maitorahka.
3. Muussaa karviaiset sauvasekoittimella sileiksi tai jätä karkeammaksi, jos haluat täytteeseen sattumia. Lisää marjamössö täytteeseen.
4. Mausta vanijasokerilla.

Kakun kokoaminen:

Kostutus 3dl marjamehua

1. Ota kaksi jälkiruoka-astiaa tai muuta rinnan kokoista kippoa, jotka vuoraat muovikelmulla. Leikkaa yhdestä levykakkupohjasta rinnan kokoiset ympyrät, seuraavista vähän pienemmät ja viimeisestä kaikkein pienimmät, jolloin sinulla pitäisi olla kuusi ympyränmuotoista pohjaa, joista kaksi on aina samaa kokoa. Laita pienimmät pohjat kippojen pohjalle, kostuta, laita täytettä ja toista sama kaksi kertaa. Kääri ylimääräiset muovit suojaamaan kakkua ja laita jääkaappiin maustumaan.
2. Muotoile sapluunan avulla tai vapaalla kädellä vatsaosuus kahdesta muusta levystä. Itselläni kerroksia tuli kolme, koska kolmannen pohjan (keskimmäisen) sain koottua kahden pellin jämäpaloista. Kokoa kakku suoraan tarjoiluastialle, koska sitä on vaikea siirtää. Kostuta pohja mehulla, levitä täytettä ja laita toinen levy päälle. Toista. Siirrä jääkaappiin ja anna imeä makua mieluiten seuraavaan päivään.
3. Ota viimeiseksi "rinnat" kipoista ja asettele ne paikoilleen.  Voit leikata terävällä veitsellä kakkupohjaa parempaan muotoon, jos lopputulos ei vaikuta hyvältä.  

Kakun päällystys:

Voikreemi
250g ihonväristä sokerimassaa (kannattaa ostaa valmiina, koska itse voi olla vähän haastavaa saada oikeaa sävyä ainakaan harjoittelematta)
750g valkoista sokeri-/vaahtokarkkimassaa
Elintarvikevärejä
Sokerihelmiä
Kultaista sokeripitsimassaa (tai valkoinen sokeripitsimassa & kultaspray)
Rypsiöljyä kaulintavaiheeseen

Kreemi:

250g voita
2tl vaniljasokeria
8dl tomusokeria (500g)
2rkl vettä

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi valkeaksi vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla.
2. Lisää tomusokeri joukkoon vähitellen koko ajan vatkaten.
3. Lisää lopuksi vesi ja jatka vatkaamista vielä hetken aikaa.
4. Levitä jääkaappikylmän kakun päälle ohuelti. Jos kreemi on liian paksua, sulata  mikrossa ihan varovasti muutama sekunti niin, että se notkistuu.
5. Siirrä kakku taas ainakin puoleksi tunniksi jääkaappiin, jotta kreemi kovettuu.
7. Kauli ensin ihonvärinen sokerimassa öljytyllä alustalla, nosta rintojen peitoksi ja tasoittele rypyt pois.
8. Värjää sokerimassa haluamallasi värillä. Erota pienempi osa mekon yläosaa varten sivuun ja kauli suurempi osa ohueksi levyksi öljytyllä alustalla. Siirrä helmaosa esim. alustan tai kaulimen avulla kakun päälle niin, että se peittää "vyötäröstä" alaspäin kaiken ja vähän alustaakin. Tasoittele ja muotoile päällystä mekon näköiseksi.
9. Kauli lopusta värjätystä massasta leveät suorakulmiot rintojen päälle ja muotoile sopivaksi malliksi. Jos omistat kuviokaulimen, voit vaikka kuvioida mekon yläosan sillä.
10. Värjää loppu massasta haluamallasi värillä/väreillä, kauli massa, tee valitsemasi koristeet ja  viimeistele kakku niillä. Saumakohtiin kannattaa laittaa esim. nauhoja, rusetteja tai kukkakoristeita, jotta ne peittyisivät. Tässä olen käyttänyt sokerihelmiä ja sokeripitsimassasta (käyttöohjeet yleensä purkissa) tehtyjä perhosia sekä vyötärönauhaa.