lauantai 29. elokuuta 2015

Pikkuprinsessan ristiäiskakku



Valitsin ristiäiskakuksi Emma Iivanaisen punaherukkakakun. Tein sokerikakkupohjan alkuperäiseen ohjeeseen nähden kaksinkertaisena, samoin moussetäytteen. Lisäksi muutin marenkipäällysteen vaahtokarkkimassaksi, jotta sain koristeltua sen astetta näyttävämmin. Varmasti marenkikuorrute olisi toiminut tässä maun puolesta vielä paremmin, ellei olisi ollut näitä asettamiani ulkonäkökriteereitä. Paljon kehuja tämä kakku kuitenkin keräsi!

Pohja:

6 kananmunaa
2dl sokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl maissitärkkelystä
1tl leivinjauhetta

1. Voitele ja korppujauhota 24cm:n irtopohjavuoka
2. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sekoita keskenään loput kuivat aineet ja siivilöi vaahdon sekaan varovasti nostellen.
4. Kaada taikina vuokaan ja paista n. 40-45 minuuttia (tai kunnes kakkua ei enää tartu testitikkuun) 175 asteisessa uunissa.
5. Jäähdytä kakkua vuoassa noin viisi minuuttia, jonka jälkeen kumoa se ritilälle.

Täyte:

6 liivatelehteä
400g tuorejuustoa
1,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4dl vispikermaa
2rkl sitruunamehua
400g punaherukoita

1, Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi.
2. Sekoita keskenään tuorejuusto ja sokerit.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi.
4. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sulata vedestä puristetut liivatelehdet siihen. Jäähdytä hieman,
5. Kaada liivate ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen.
6. Käännä tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon.
7. Soseuta marjat (voivat olla myös kokonaisina) ja käännä sose muun täytteen joukkoon.

Kakun kokoaminen:

kostutukseen 2,5dl maitoa

1. Leikkaa täysin jäähtynyt kakku kolmeen osaan (pohjan voi hyvin tehdä päivää tai paria aikaisemmin).
2. Kokoa kakku paistovuokaan: vuoraa vuoka tuorekelmulla, aseta pohjapala vuokaan, kostuta maidolla ja kaada päälle puolet täytteestä. Hytkytä tasaiseksi.
3. Toista sama seuraavan kakkupohjan kohdalla (keskelle kannattaa laittaa kaikkein haurain osa) ja laita tasaisin pohja lopuksi kanneksi kakkuun. Kostuta, käännä loppu kelmu päälle suojaksi ja vie jääkaappiin hyytymään ainakin neljäski tunniksi, mieluiten yön yli, jotta maut ehtisivät imeytyä kakkuun.


Päällystys ja koristelu:

Voikreemiä
750g vaahtokarkkimassaa
keltaista geeliväriä
rypsiöljyä
ihonväristä sokerimassaa
pinkkiä geeliväriä
ruskeaa tomuväriä
sokerihelmiä

Kreemi:

190g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
6dl tomusokeria
vajaa teelusikka vaniljasokeria
1,5rkl huoneenlämpöistä maitoa

1. Vaahdota kreemin kaikki ainekset vaaleksi kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän menee aikaa useita minuutteja.
2. Kuorruta jääkaappikylmä kakku huoneenlämpöisellä kreemillä ohuelti.
3. Siirrä kakku jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ja levitä tämän jälkeen toinen kerros voikreemiä mahdollisimman tasaisesti kakun pinnalle.
4. Erota vaahtismassasta pieni osa (n. 100g) koristeita varten. Värjää loppu keltaiseksi samalla kun pehmität massaa,
5. Kauli värjätty massa öljytyllä alustalla ohueksi levyksi ja siirrä kakun päälle kaulimen tai alustan avulla. Suorista rypyt ja tasoittele massa. Koristele sokerimassa/vaahtismassakoristeilla.

Vinkkejä koristeluihin:

- Tee kukkakoristeet mieluiten vuorokautta ennen koristelua, jotta ne ehtivät kovettua. 
- Kukkamuotit ovat kaikista kätevimpiä näin isossa koristemäärässä: värjää massa, kauli alustalle ja ota muotilla kukkia. 
- Kukat kannattaa kovettaa foliosta tehdyllä alustalla. Saat tehtyä siihen helposti pieniä koloja (esim. viinirypäleen avulla, riippuu tietenkin kukan koosta), jonka reunat nostavat kukan terälehtiä ylöspäin ja antavat hieman aidomman tunnelman kakkuun. 
- Kirjaimet voi leikata joko itse vapaalla kädellä tai käyttää valmiita muotteja. 
- Vauva onnistuu parhaiten vauva-muotilla (kiinalaisista nettitavarataloista saa muutamalla eurolla). Hiukset kannattaa töpöttää tomuväreillä siveltimen kanssa. 
- Kakun reunassa käytin valmista sapluunaa tasaisen kuvion aikaansaamiseksi ja vahvistin viivat marsipaaniveitsellä. Vielä kun painoin jokaiseen risteykseen sokerihelmen, kakkuun tuli heti kolmiulotteinen efekti.



torstai 27. elokuuta 2015

Mustaherukka-suklaamoussekakku



Tässä kakussa yhdistyy ihanasti suussa sulava suklaamousse sekä raikas mustaherukkamousse. Kaiken kruunaa vielä tuhti suklaaganache, jonka paksuudessa ei kannata säästellä. Lisäksi yksinkertaisella koristelulla kakusta saa näyttävän. Piilotin marjamoussen kakun sisälle, jolloin kakkua leikatessa sisältä paljastuu hauska yllätys (valitettavasti en ehtinyt nappaamaan tästä kuvaa). Yhtä hyvin sen olisi toki voinut laittaa normaalikerrokseksi suklaamoussen päälle tai alle, jolloin kakun ulkonäkö olisi hieman muuttunut. Kakusta saa helposti gluteenittoman, kun korvaa pohjan keksit gluteenittomilla versioilla.

Kakku tulee 24cm:n irtopohjavuokaan

Pohja:

200g dominokeksejä
75g voita tai margariinia

1. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
2. Murskaa keksit, sulata voi ja sekoita ainekset keskenään tasaiseksi. 
3. Taputtele seos tasaiseksi levyksi vuoan pohjalle.

Mustaherukkamousse, sisempi kerros:

4 liivatelehteä
1dl vaniljakastiketta
200g maustamatonta tuorejuustoa
tilkka vettä
2dl kermaa
3dl mustaherukoita soseutettuna
n. 1dl sokeria
1-2tl vaniljasokeria

1. Laita liivatteet kylmään veteen viideksi minuutiksi.
2. Vaahdota vaniljakastike.
3. Vatkaa vaniljakastike tuorejuuston sekaan.
4. Kiehauta vesitilkka ja sekoita siihen liuotetut liivatteet.
5. Lisää liivate tuorejuusto-vaniljavaahtoseokseen ohuena nauhana koko ajan hyvin vatkaten. 
6. Vaahdota kerma ja kääntele seoksen joukoon.
7. Lisää lopuksi marjasose ja sokeria oman maun mukaan.
8. Aseta vuoan pohjalle 18cm:n mousserengas (tai 18cm:n irtopohjavuoan rengasosa), jonka laidat on öljytty ja tomusokeroitu. Paina sen verran, että moussea ei pääse vuotamaan renkaan alaosasta. Kaada marjamousse sisempään rinkulaan ja laita jääkaappiin jähmettymään ainakin neljäksi tunniksi.

Suklaamoussekerros, ulompi kerros:

300g tummaa suklaata
1,25 dl kuumaa vettä
3rkl kaakaojauhetta
5,25 dl kylmää vispi/kuohukermaa
reilu rkl sokeria
hyppysellinen suolaa

1. Tee suklaamoussekerros vasta kun marjamousse on täysin jähmettynyt. Irrota sisempi mousserengas varovasti lastan avulla hyytyneen marjamoussen ympäriltä. Tässä vaiheessa kannattaa irrottaa myös ulompi kakkurengas, öljytä ja tomusokeroita se (tai käyttää reunakalvoja) ja laittaa takaisin paikoilleen. 
2. Paloittele suklaa ja sulata joko mikrossa tai vesihauteessa. 
3. Lämmitä vesi kuumaksi ja sekoita kaakaojauheen kanssa tasaiseksi.
4. Vatkaa kerma sokerin ja suolan kanssa pehmeäksi vaahdoksi. 
5. Sekoita kaakao-vesiseos sulaneen suklaan kanssa tasaiseksi. 
6. Lisää 1/3 kermasta suklaaseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää myös loput kermasta ja kääntele tasaiseksi lastan avulla varovasti.
7. Levitä suklaamousse marjamoussen päälle ja tasoita pinta. Varmista, että moussea valuu myös sivuille joka koloon (esim. heiluttelemalla vuokaa), ettei kakun sivuun jää ns. ilmataskuja. Laita kakku jääkaappiin ainakin kolmeksi tunniksi hyytymään.

Suklaaganache:

210g tummaa suklaata
1,75 dl kuohukermaa

Koristeluun tuoreita marjoja oman maun mukaan

1. Paloittele suklaa. 
2. Kuumenna kerma melkein kiehuvaksi, ota liedeltä ja anna jäähtyä aavistuksen verran, sekoita suklaan kanssa. 
3. Anna jähmettyä hetken ja irroita kakku sillä aikaa vuoasta.
4. Levitä ganache varovasti kakun päälle. Tasoita pinta ja anna valua reunojen yli sieltä täältä. 
4. Laita kakku jääkaappiin vielä tunniksi.
5. Koristele tuoreilla marjoilla.


tiistai 25. elokuuta 2015

Tsinuskipopsit



Tein Kinuskikissan hopeatoffee-tikkareista kinuskitoffee-versioita vaihtamalla salmiakkikarkit kinuskikarkkeihin. Lisäksi päällystin popsit maitosuklaalla. Oikein hyviä tuli ja maistuivat synttärivieraille! Suklaa sopii hyvin yhteen toffeen kanssa, vaikka hetken ehdinkin jo epäillä sitä. Suurin vaiva näissäkin tikkareissa on niiden päällystäminen, taikinan taas tekee hetkessä. Koristeet pitää muistaa ripottaa tikkarin päälle heti kun on dipannut sen suklaaseen, hetkeä myöhemmin ne eivät enää tartu.


200g murokeksejä
150g tsinuskitoffeeta
0,75dl kermaa
250g maitosuklaata
sydänkoristeita tai muuta vastaavaa

1. Murskaa murokeksit yleiskoneessa tai muovipussin sisässä kaulimella.
2. Sulata toffeet yhdessä kerman kanssa kattilassa miedolla lämmöllä ja sekoita tasaiseksi.
3. Lisää keksimurska ja sekoita taas tasaiseksi.
4. Jäähdytä massa ja laita jääkaappiin jähmettymään, kunnes siitä voi muovailla palloja.
5. Pyörittele taikinasta palleroita ja laita ne taas jääkaappiin odottamaan jämäköitymistä.
6. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. 
7. Kasta tikku suklaaseen, työnnä puoleenväliin palloa ja siirrä jähmettymään esim. jääkaappiin.
8. Dippaa koko pallo suklaaseen, pyörittele pois ylimääräinen päällys ja koristele heti. Siirrä jääkaappiin.