keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Dammsugaret eli punssirullat


Vuoden viimeinen päivitys lähtee tästä. Olin jo unohtanut koko tämän rakastamani leivoksen, kunnes kävin pitkästä aikaa Ikeassa ja bongasin kyseiset "pölynimurit" sen ruokaosastolta. Päätin tarjota näitä marsipaaniherkkuja jouluna kahvipöydässä, koska aika ei tänä vuonna riittänyt käpykakun leipomiseen. Marsipaanileivonnaista oli saatava kuitenkin tarjolle edes jossain muodossa, koska sellaiset yksinkertaisesti kuuluvat minun jouluuni. Reseptejä ei kyllä löytynyt kovin montaa kappaletta netistä, tai sitten en vain osannut etsiä. Onneksi tämä Paistetut muikut-blogissa ollut ohje oli kuitenkin oikein hyvä (ihan identtinen taisi olla kyllä jossain muuallakin) ja leivos maistui mielestäni juuri siltä miltä sen pitikin. Muokkasin ohjetta hiukan samalla kun leivoin.

20-25kpl

100g voita tai margariinia
1,25dl tomusokeria
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1,5dl keksimuruja (itse käytin Marianne-keksejä, mutta Digestivet ovat ehkä vielä parempia?)
2,5dl sokerikakun muruja (ostin valmiin kakkupohjan, jonka murustin, myös muu kuivakakku käy)
2 rkl punssia
250-300g vihreää marsipaania tai vaaleaa marsipaania ja vihreää/vaaleanpunaista geeliväriä
150g tummaa suklaata

1. Vaahdota huoneenlömpöinen rasva ja sokeri.
2. Lisää kaakaojauhe siivilän läpi.
3. Murskaa keksit ja sokerikakkupohja. Lisää taikinaan.
4. Mausta lopuksi punssilla ja laita seos jääkaappiin jähmettymään.
5. Värjää marsipaani, jos tarpeellista. Itse värjäsin, koska mielestäni tarjolla oleva kaupan vihreä marssipaani ei ollut oikeaa sävyä. Myös vaaleanpunaisia punssirullia (ja esim. pääsiäisenä vaikka keltaisia!) kannattaa kokeilla.
6. Jaa marsipaani kolmeen yhtä suureen osaan ja kauli ja leikkaa jokainen n. 20cm x 7cm suorakaiteen muotoisiksi. Ylimääräisistä marsipaanirippeistä tulee vielä ainakin yksi levy.
7. Jaa täyte neljään osaan ja lusikoi täytettä pitkittäin suorakaiteen keskelle.
8. Rullaa täyte marsipaanin sisään ja leikkaa rullasta n.4-5cm pituisia pötköjä.
9. Sulata suklaa ja kasta rullan molemmat päädyt suklaaseen.
10. Laita leivokset kylmään leivinpaperin päälle jähmettymään.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Apinakakku 1-vuotiaalle




Pienen Oliverin juhliin toivottiin isoa sitruunatäytteistä apina-aiheista kakkua. Kakusta tuli kaksikerroksinen  ja siniruskeakeltainen äidin toiveiden mukaan. Vaikka apinafiguureiden tekemiseen menikin vähän aikaa, oli kakkua hauska tehdä. Kerroskakkuja kun tulee tehtyä vähän harvemmin. Pohja ja täyte ovat samat kuin Hello Kitty-kakussa, mutta määrät ovat tietysti isommat, joten laitan ohjeen tähän vielä uudestaan. Kakku on mitoitettu 25-30 hengelle.

Pohja:

450g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
4,5dl sokeria
3 kananmunaa
9dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1,5tl vaniljasokeria
2,25dl  huoneenlämpöistä maitoa
9dl mustikoita

1. Voitele ja vuoraa leivinpaperilla 24cm:n ja 18cm:n kokoiset irtopohjavuoat.
2. Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
4. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan siivilän läpi maidon kanssa vuorotellen. Aloita ja lopeta jauhoseoksella.
5. Kääntele lopuksi mustikat varovasti taikinan sekaan.
6. Painele taikina tasaisesti vuokiin ja paista uunin alatasolla noin tunnin (pienemmälle kakulle riittää 50min) verran kunnes testitikkuun ei tartu enää kuin pieniä murusia.
7. Älä pidä kakkuja enempää kuin viitisen minuuttia vuoissa uunista tulon jälkeen ja kumoa se sen jälkeen ritilän päälle jäähtymään.
8. Kun kakut ovat kokonaan jäähtyneet, leikkaa ne kolmeen kerrokseen. Tämän voi tehdä helposti vasta seuraavana päivänä.

Täyte:

6 liivatelehteä
600g turkkilaista jogurttia
3dl sokeria
1,5tl vaniljasokeria
3tl raastettua sitruunan kuorta
9rkl sitruunamehua
9dl vispikermaa

1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
2. Sekoita jogurttiin sokerit ja sitruunan kuori.
3. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja liota liivatteet siihen. Anna jäähtyä hieman.
4. Vaahdota kerma.
5. Lisää liivate jogurttiseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
6. Kääntele kermavaahto varovasti jogurttiseoksen joukkoon.

Kakun kokoaminen:

Kostutukseen 4-5dl maitoa

1. Vuoraa kakkuvuoat tuorekelmulla.
2. Aseta alin kakkulevy pohjaksi kakkuvuokaan, kostuta se maidolla tasaisesti joka puolelta pullasudilla töpötellen ja kaada päälle puolet sitruunamoussesta.
3. Tee sama seuraavalle kerrokselle ja aseta kanneksi kaikista tasaisin kakkulevy. Kostuta vielä kakun päällinen, kääri kelmut suojaksi ja siirrä jääkaappiin jähmettymään neljäksi tunniksi tai yön yli.
4. Toista sama toisen kakun kanssa.

Päällystys ja koristelu:

Voikreemiä
1kg vaahtokarkkimassaa
Keltaista geeliväriä
Rypsiöljyä
Tummanruskeaa sokerimassaa
Vaaleanruskeaa sokerimassaa
Lankaa
Tikkuja (esim. tikkarin tikkuja)
Punaista tomuväriä
Musta elintarviketussi

Kreemi:

225g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
2,25dl tomusokeria
1,5rkl huoneenlämpöistä maitoa

Lisäksi:

Muovipillejä ja pahvilautanen kakun tukamista varten

1. Vaahdota kreemin kaikki ainekset vaaleksi kuohkeaksi vaahdoksi. Tähän menee aikaa useita minuutteja.
2. Kuorruta jääkaappikylmät kakut huoneenlämpöisellä kreemillä ohuelti.
3. Siirrä kakut jääkaappiin noin puoleksi tunniksi ja levitä tämän jälkeen toinen kerros voikreemiä mahdollisimman tasaisesti kakkujen pinnalle.
4. Erota vaahtismassasta pieni osa (n. 100g) koristeita varten ja värjää keltaiseksi. Värjää loppu vaaleansiniseksi.
5. Kauli sininen massa öljytyllä alustalla ohueksi levyksi ja siirrä kakun päälle kaulimen tai alustan avulla. Suorista rypyt ja tasoittele massa. Toista sama toisen kanssa.
6. Tee koristeet mielellään etukäteen edellisenä päivänä. Apinoiden muovailuun löytyy paljon vinkkejä Youtubesta (esim: https://www.youtube.com/watch?v=YktvmvoMzbs tai https://www.youtube.com/watch?v=q29WCwaSCFA). Käytin apinoihin ruskeita sokerimassoja ja tein pienet yksityiskohdat edelliskerrasta ylijääneillä vaahtis- ja sokerimassoilla sekä tomuväreillä. Viirinauhan tein myös edellisenä päivänä. Leikkasin sokerimassasta kolmioita, joiden yläreunaan laitoin langan kulkemaan. Liimasin vedellä toisen kolmion päälle ja painoin reunoja yhteen niin, ettei lanka päässyt karkaamaan välistä. Sitten annoin koko systeemin kovettua seuraavaan päivään, jolloin viireihin oli myös helpompi kirjoittaa elintarviketussilla. Ennen kiinnittämistä kiedoin langat tikkuihin, jotka tökkäsin alempaan kakkuun ihan viimeiseksi.
7. Leikkaa pahvista pienempää kakkua hieman pienempi lautanen, joka menee kokonaan kakun alle. Mittaa lautasen avulla, missä menee pienemmän kakun rajat. Voit merkata kakun rajat pienesti isomman kakun pintaan.
8. Työnnä sen jälkeen neljä pilliä tukirakenteiksi isomman kakun sisään niin, että pillit muodostavat neliön ja menevät kokonaan pienemmän kakun alle. 
9. Koristele tässä vaiheessa alempi kakku keltaisilla ja ruskeilla raidoilla. 
10. Siirrä sitten pienempi kakku pahvilautasen päälle ja isomman kakun päälle. Kakun ympärille kannaattaa kietoa lisäksi jonkinlainen sokerimassanauha, jotta kakkujen liitoskohta näyttäisi vähän siistimmältä.
11. Koristele ylempi kakku keltaisilla ja ruskeilla palloilla (esim. tyllan leveämpi pää on hyvä muotti tähän) sekä tietenkin apinoilla.